Nettilasku.fi käyttäjän silmin
Tässä blogissa tutustutaan hieman Reiskan Monialayritykseen ja sen toimitusjohtajaan Erika Räyskään. Lue Erikan kokemuksia pienyritysten taloushallinnosta, nettilaskusta ja vähän muustakin.
Mitä Reiskan Monialayritys oikein tekee?
Reiskan Monialayrityksen toiminnan voi jakaa kolmeen osaan: Yrityslaboratorio, Moottoripyöräkylpylä ja Väriavaruus – eli käytännössä taloushallinto, moottoripyörät ja valokuvaus. Tähän mennessä suurin aktiviteetti on ollut Yrityslaboratorion eli taloushallinnon puolella ja lisäksi olemme käynnistämässä Väriavaruuden toimintaa syksyn aikana. Moottoripyöräkylpylä puolestaan jää vielä odottamaan omaa vuoroaan.
Työntekijöitä meillä on tällä hetkellä kaksi – molemmat kirjanpitäjiä Yritylaboratorion puolella. Haemme nyt joukkoomme uutta tekijää Yrityslaboratoriaan ja avustamaan tarvittaessa Väriavaruuden kanssa.
Arvonamme on toimia asiakasta ja hänen tarpeitaan kunnioittaen, mutta kuitenkin lakien ja asetusten määräämillä tavoilla.
Kuka on Erika Räyskä?
Toimin itse enimmäkseen Väriavaruuden puolella, mutta osallistun myös Yrityslaboratorion toimintaan niissä asioissa, jotka eivät ole suoraan kirjanpitoon liittyviä. Olen esimerkiksi kirjoittanut toimitusehtoja, oikolukenut useamman verovastineen ja tehnyt asiakkaalle laajan markkinointisuunnitelman. Oma osaamisalueeni on kuitenkin enemmän valokuvauksen ja kuvankäsittelyn puolella.
Minkälaisia yrityksiä palvelette taloushallinnon puolella?
Asiakasyrityksiä löytyy laidasta laitaan kukkakaupoista rakennusalalle ja kaikkea siltä väliltä. Tämän lisäksi meillä on muutamia yksitysasiakkaita, jotka ovat päätyneet meille oman yrityksensä kautta.
Kuinka käytännössä tuette asiakkaitanne taloushallinnossa?
Tarjoamme taloushallinnan palvelut joustavasti ja asiakkaan tarpeen mukaan. Osalle asiakkaista teemme vain kirjanpidon ja osalle olemme lisänneet kokonaisuuteen mm. palkanlaskennan, laskutuksen ja sekä ostolaskujen ja palkkojen maksatuksen. Haluamme tarjota asiakkaillemme myös opastusta ja voisinkin sanoa, että lähes jokaista asiakasta neuvotaan ja koulutetaan osana palveluitamme Näemme tämän tärkeänä lisäarvona ja haluamme, että asiakkaamme itsekin ymmärtävät oman yrityksensä taloudesta mahdollisimman paljon.
Millä työkaluilla hoiditte asiakkaiden taloushallinnon ennen nettilasku.fi -käyttöönottoa?
Hoidimme taloushallinnon joko asiakkaan omalla tai raskaalla Visman Nova-ohjelmistolla.
Miten koet toiminnan muuttuneen Nettilasku.fi -palvelun käyttöönoton jälkeen?
Moni asia on helpottunut, sekä meidän että asiakkaidemme arjesssa. Päällimmäisinä tulee mieleen mm.
- Laskutus ja laskujen maksu on helpottunut
- Asiakkaiden kirjanpitomateriaalin & kuittien saaminen helpottunut kun kaikki tiedot ovat samassa digitaalisessa järjestelmässä
- Palkanlaskenta on nopeutunut huomattavasti
- Perintätoimenpiteet ovat nopeutuneet ja helpottuneet
Mahtava kuulla, vielä lopuksi, miten uudet asiakkaat saisi teihin parhaiten yhteyttä?
Nettisivut (www.reiskan.fi) ohjaavat eteenpäin aputoiminimien omille sivuille; taloushallinto keskittyy Yrityslaboratorion puolelle. Tällä hetkellä yleinen sähköposti koko Reiskalle on info@reiskan.fi, ja sitä kautta pystyy ottamaan yhteyttä nyt ja tulevaisuudessakin.
Haluatko tietää miten Nettilasku.fi auttaa sinua? Kokeile – ilmaiseksi!
Huoletonta pienyrittäjän talouden hallintoa pääset kokeilemaan täysin ilmaiseksi kuukaudeksi ja sen jälkeen hintaan alkaen 19€/kk. Alla olevasta linkistä voit rekisteröityä ja lähettää ensimmäisen sähköisen laskusi alle viidessä minuutissa.
Haluatko jutella, että onko nettilasku.fi juuri sinulle paras palvelu? Soita meille tai viestitä oikean alareunan chat-ikkunasta!
Ota nettilasku-sovellus käyttöön!
- 1. Rekisteröidy
- 2. Lisää täydentävät tiedot
- 3. Aktivoi haluamasi toiminnot