Nettilaskun tuoteperhe täydentyy isolla jäsenellä kirjanpidon myötä. Yksinkertaisesta verkkolaskusta kasvanut palvelu on askel askeleelta rakentunut kokonaisvaltaiseksi yrityksen taloushallinnon ohjelmistoksi.

Kirjanpidon myötä koko yrityksen taloushallinnon voi hoitaa laskutuksesta tilinpäätökseen Nettilaskun ohjelmistolla ja yhdessä paikassa. kehityskaari on ollut pitkä ja toiminnallisuuksia on lisätty vaiheittain. Kirjanpito on jo pitkään ollut osa kehityskarttaa ja sen parissa olemme työskennelleet melkein vuoden ajan ennen julkaisua. Halusimme tuoda markkinoille tuotteen, joka jatkaa Nettilaskun helppokäyttöistä linjaa ja helpottaa yrittäjän elämää – tilitoimistoa unohtamatta.

Haluammekin nyt haastaa sekä nykyiset että uudet asiakkaat tutustumaan Nettilaskun kokonaispalveluun ja ottamaan helppokäyttöisen ja toimivan taloushallinnan kokonaisratkaisun käyttöön. Emme kuitenkaan halua unohtaa juuriamme ja jos tarvitse vain laskutusohjelman ja esim. muutaman sähköisen allekirjoituksen, niin meillä on vastaus siihenkin.

Tutustu tarkemmin Nettilaskun kirjanpitoon ja testaa 30 päivää ilmaiseksi

Tervetuloa mukaan Nettilaskun tarinaan

Terveisin koko Nettilaskun tiimi.